|
Touch for Health-
kehon tasapainotusmenetelmä
Kinesiologiasta
Sana
kinesiologia tulee kreikankielen sanasta “kinesis”, joka tarkoittaa
liikettä. Kinesiologia on yleisnimitys joukolle erilaisia
tasapainotusmenetelmiä, joissa hyödynnetään kehon biopalautetta
lihastestauksen avulla. Kinesiologiassa ihminen nähdään kokonaisuutena,
jossa eri osat ovat yhteydessä toisiinsa. Epätasapaino fyysisessä
kehossa, tunteissa tai kehon kemiassa vaikuttaa kokonaisuuteen ja
hyvinvointiimme. Kinesiologisilla menetelmillä voidaan selvittää ja
korjata näitä mahdollisia epätasapainotiloja. Suomessa tunnetuimpia
kinesiologian suuntauksia ovat Touch for Health ja Aivojumppa
(oppimiskinesiologia).
Touch for Health
John F. Thie, amerikkalainen kiropraktikko, kehitti Touch
for Health-menetelmän 1970-luvulla. Hän yhdisti kokemuksensa
kinesiologian, kiropraktiikan, ravinto-opin ja akupunktion alueelta
yhtenäiseksi menetelmäksi, joka on tarkoitettu kaikille –
tavallisille ihmisille, kasvattajille ja terveydenhuollon
ammattilaisille. Touch for Health on ennalta ehkäisevää
terveydenhuoltoa, jonka avulla voidaan lisätä omia voimavaroja ja
vapauttaa kehon luontaista paranemisenergiaa. Touch for Health kuuluu
myös osana monien muiden kinesiologian suuntausten peruskoulutukseen.
Nykyisin TFH-koulutusta
valvoo Australiassa sijaitseva International Kinesiology College IKC.
Touch for
Health-menetelmän
(TFH)
tarkoituksena on tasapainottaa kehon energia. Lihasten liikerataa
tutkimalla ja testaamalla voidaan löytää energian kulkua haittaavia
tukoksia. Tasapainotus tehdään hieromalla tai koskettamalla
erilaisia refleksipisteitä, joiden kautta aktivoidaan mm. hermoston
toimintaa, kehon nesteiden (veren ja lymfan) kiertoa tai energian kulkua
meridiaaneissa. Menetelmä on turvallinen ja soveltuu jokaisen käyttöön.
Kenelle Touch for Health on tarkoitettu?
Kaikki hyötyvät Touch for Healthistä . Se on usein
auttanut henkilöitä, joilla on kroonisia kipuja tai ongelmia, vaikka
varsinaista sairautta ei ole todettu. Sitä voidaan turvallisesti käyttää
“vauvasta vaariin”. Tasapainotuksessa autetaan henkilöä löytämään
hänelle paras ja luonnollisin olotila.
Tasapainotus tehdään vaatteet päällä joko istuen, seisten tai
makuuasennossa tasapainotettavan valinnan mukaan.
Takaisin
Etusivu
|